Blog Kasino NetBet FI

Kokeile brändättyjä lisenssipelejä NetBetillä!

Kokeile brändättyjä lisenssipelejä NetBetillä

Sellaista suosittua sarjaa, elokuvaa, muusikkoa tai yhtyettä tuskin onkaan, mistä joku ei ainakin suunnittelisi kolikkopeliä. Pelaajat rakastavat pelejä, jotka ammentavat aiheensa ja kuvastonsa jostakin tutusta populaarikulttuurin tuotteesta. No, nyt seuraa ”tuttu tv:stä” -varoitus, sillä tässä bloggauksessa esittelemme urakalla NetBetiltä löytyviä brändättyjä lisenssipelejä eli pelejä, jotka ovat ostaneet jonkin toisen teoksen lisenssin tehdäkseen siitä kolikkopelin.

Lisenssipeli ei tarkoita sitä, että pelin nimeen ja kuvakkeeseen olisi liitetty esikuvan nimi ja kuva, ja sitten tehtäisiin ihan tavallinen peli. Päinvastoin lisenssipelit, tai ainakin parhaat niistä, on hiottu huippuunsa. Niistä on tehty esikuviensa näköiset, mutta kuitenkin niin, että myös muut kuin fanit voivat nauttia niistä. Tässä bloggauksessa nähdään siitä hienoja esimerkkejä: miltä kuulostaisi esimerkiksi pelata lempibändisi tarinaan pohjautuvaa kolikkopeliä ja kuunnella samalla bändin hittejä ja jopa vaihtaa biisejä? Näin villeihin ratkaisuihin pelistudiot ovat venyneet pelitoteutuksia miettiessään. Kyse on siis monella tapaa pelien kermasta, kunhan vain löytää omaan makuunsa parhaiten sopivan videoslotin, sillä nämä eivät ole ”kaikkea kaikille” -pelejä, vaan enemmänkin ”jokaiselle jotakin”.

Muistathan, että peleissä ei ole huonompi palautusprosentti, vaikka se olisi brändätty lisenssipeli! Jotkut uskovat näin, sillä onhan lisensseillä hintansa, ja joidenkin mielestä se on otettu suoraan pelin voitoista. Tämä on looginen ajatus, mutta ei aivan pidä paikkaansa ainakaan suurimman osan kohdalla. Voit vertailla pelien palautusprosentteja pelistudion sivuilla tai pelien säännöissä. Teoreettinen palautusprosentti eli RTP kuvaa prosenttiosuutta, joka pelin panoksista palautuu voittoina takaisin pelaajille pitkällä aikavälillä.

Friends

Tätä 90-luvun sit comia ei varmasti kukaan voi olla tuntematta! SG Digital eli Scientific Games iski kultasuoneen ja teki sarjasta oman peliversionsa, jota voi pelata kierrospanoksella 0,50-100 €. Pelissä on paljon herkullisia ominaisuuksia, kuten onnenpyöräbonus ja mysteerisymbolit. Pelin palautusprosentti on kilpailukykyinen tasan 96 %. Kysymyksiäkin se kuitenkin herättää: mitä Chandler tekee työkseen ja päätyvätkö Ross ja Rachel yhteen…

Jimi Hendrix

Jimi Hendrixistä kolikkopelin on toteuttanut suomalaispelaajille tuttu ruotsalainen NetEnt. Visuaaliselta ilmeeltään erittäin miellyttävä ja toisaalta poikkeava Jimi Hendrix ei jätä epsäselväksi Jimin rauhanaatetta. Peli suorastaan kuhisee hauskasti nimettyjä erikoistoimintoja, eli se sopii monipuolisten bonuspelien ystäville erinomaisesti. Peliä voi pelata panoksella 0,20-200 €, ja sen teoreettinen palautusprosentti on huikeat 96,9 %.

24

Hittisarja 24:n agentti Jack Bauer on henkeen ja vereen yhdysvaltalainen, kun taas 24:stä tehty peli on isobritannalaisen iSoftBetin käsialaa. Tämänkään pelin toteutuksessa ei ole menty siitä, mistä aita on matalin, sillä muun muassa pelin ääniraitaan kuuluu runsaasti myös sarjan hahmojen ääniä. Peli hemmottelee pelaajaansa 243 voittolinjalla ja bonuksella, ja siinä voi panostaa skaalalla 1,25-125 €. Palautusprosentti ei suinkaan ole 24, vaan 96,07 %.

Bonnie & Clyde

Entä tunnetko tämän rötöksiä tehtailleen pariskunnan? Bonnie & Clyden kohdalla kyse ei oikeastaan varsinaisesti ole lisenssipelistä, sillä tämä pariskunta oli oikeasti olemassa, eikä lisenssiä siten tarvita. Peli sopii kuitenkin erinomaisesti tähänkin kategoriaan, sillä erityisesti parivaljakko tunnetaan populaarikulttuurista, muun muassa vuoden 1967 elokuvasta Bonnie ja Clyde. Red Rake Gamingin pelissä voit koittaa tehdä kasinolle ”laillisen ryöstön” ja osua voitokkaisiin Bonnie-symboleihin, joilla voi edetä jopa 50 ilmaiskierrokseen. Pelin panos on 0,20-50 € ja palautusprosentti 95,1 %.

Guns N’ Roses

Welcome to the Jungle, Gunnarit on täällä! Erittäin monipuolisilla bonusominaisuuksilla kuorrutetussa pelissä pääset maistamaan palan rock’n’roll-elämästä, sillä siitä nämä kaverit tunnetaan. Tämä peli on todella ottanut ostamistaan oikeuksista kaiken irti, sillä sen aikana voi myös kuunnella bändin isoimpia hittejä ja jopa vaihtaa biisejä alakulman ”Set List” -osiosta! Todella innovatiivinen toteutus. Pelissä on erikseen muun muassa sellaiset toiminnot kuin bonus-pyörä, Crowd-pleaser-bonuspeli sekä Encore-ilmaiskierrokset. Pelaamaan pääsee panoksella 0,20-200 €. Gunnarit tuovat mukanaan mahtavan palautusprosentin 96,98 %.

Jack and the Beanstalk

Suosittu englantilainen Jaakko ja pavunvarsi -lastensatu on kestohitti paitsi satutuokiossa myös nettikasinolla. Tämä peli on innovatiivisuudellaan kiehtonut lukuisia pelaajia myös Suomessa. Jos pidät yllättävänä sitä, että lastensadusta on tehty aikuisille suunnattu kolikkopeli, niin kokeile peliä ja ymmärrät pian miksi! NetEntin pelin mieleenpainuvin toiminto on Walking Wild, joka tarjoaa pelaajalle huikean määrän wildeja ja sitä kautta mahdollisuuksia voittaa iso potti. Panoksella 0,20-100 € pääset kokeilemaan. Pelin palautusprosentti on 96,28 %.

Planet of the Apes

NetEnt on suorastaan erikoistunut lisenssipeleihin, sillä sen käsialaa on myös Apinoiden planeetasta tehty kolikkopeli. Tässä visuaalisesti todella näyttävässä pelissä huomion kiinnittää se, että siinä on kaksi pelialuetta eli periaatteessa tuplamäärä pelattavaa, joskin samanaikaisesti. Pelialueet ovat nimeltään ”Rise” ja ”Dawn”. Pelissä on huikea määrä erilaisia bonuksia ja erikoistoimintoja. Tämä peli, kuten suurin osa listauksen muistakin peleistä, sopii erinomaisesti myös heille, jotka eivät ole alkuperäisen tuotteen suurimpia faneja. Tätä peliä pääsee pelaamaan panoksella 0,20-200 €. Palautusprosentti on tämän pelin kohdalla 96,33 %.

Motörhead

Nyt on raskasta! Omintakeisilla erikokoisilla keloilla varustettu peli pitää sisällään toiminnot free spins, mystery reel, bomber ja rock mode – kyllä, pelaaja voi valita, kuunteleeko hän raskasta kitarasoundia pelaamisen aikana, ja vahva suosituksemme on, että kuuntelee. Hatunnosto pelin tiedoista löytyvälle Motörhead-tietosivulle, jossa kerrotaan muun muassa, kuinka bändi julkaisi 22 studioalbumia myyden maailmanlaajuisesti 30 miljoonaa levyä. Lepää rauhassa Lemmy! Pelin takana on vähemmän yllättäen NetEnt, ja sitä voi pelata 0,20-200 € kierrospanoksella. Voittoja se rokkailee loistavalla 96,98 % palautusprosentilla.

Sharknado

Haielokuva Sharknado keräsi kulttimainetta myös vähemmän mairittelevilla tavoilla, sillä kaikki eivät olleet ihan yhtä mieltä sen taiteellisista ansioista. Elokuvan hahmot ovat näkyvästi esillä myös Pariplayn toteuttamassa kolikkopeliversiossa. Pelaaja voi kahmia voittoja muun muassa Sharknado Mode -minibonuspelissä sekä ilmaispyöräytysten parissa. Peliä voi pelata kierrospanoksella 0,25-12,5 €, eli kaikista suurimpien highrollerien peleihin ei Sharknadosta ole. Palautusprosentti siinä on 95,95 %.

Lisää pelattavaa

Kuten sanottu, ei tässä ollut vielä kaikki – lisenssipeli on tehty todella monesta suositusta ja tuntemattomammastakin elokuvasta, sarjasta tai muusikosta. Jos et ole vielä NetBetin monipuolisesta pelivalikoimasta ja anteliaista tarjouksista nauttiva jäsen, rekisteröidy tänään ja kokeile myös lisenssipelejä Tarzan, Ghostbusters, Family Guy, Jurassic World, 90210 Beverly Hills, Rambo ja monet muut!